Sivut

lauantai 29. elokuuta 2015

Pamukkale/ pumpulilinna Ihmeellisiä paikkoja, missä olen saanut käydä OSA 3

Pamukkale (Pumpulilinna), Turkki, 2014


Muutaman sanasen voisi tästä Turkin matkasta muutenkin kertoa mutta sen voisin tehdä myöhemmässä blogikirjoituksessani. Sillä uusia seikkailuja odotellessa voi aina kerrata vanhoja ihania matkoja.

Olen tyytyväinen, että emme ihan kaikkein kuumimpaan aikaan Turkkiin matkustaneet, koska silloin saattaa olla, että tämä kohde olisi jäänyt käymättä.
Olimme helmikuussa 2014 Turkissa. Matkan olimme ostaneet wowtravelsilta, joka myy noita halpoja matkoja Turkkiin. Näihin matkoihin kuuluu aina jonkinlainen kiertoajelu ja tutustuminen eri kohteisiin. Meidän pääkohde oli tämä Pamukkale.

Pamukkale on todella yllättävä luonnon ihme.
Se on yksi Unescon maailmanperintökohteista. Alueelta löytyy satoja kuumia lähteitä. Kalkkipitoinen vesi on tuhansien vuosien saatossa muodostanut suuria, maljamaisia ja hohtavan valkoisia altaita. Kylpeminen altaissa on nykyään kiellettyä. Kahlaamaan lämpimään n 35 asteisessa vedessä pääsee kyllä vielä. Alueella on myös Kleopatran kylpylä, missä voi kylpeä.
Kyseisestä paikasta on jo Rooman ajoilta käyty kylpemässä ja hakemassa terveyttä.

Alueella on 2000 vuotta sitten ollut kaupunki nimeltä Hierapolis (myös Unescon maailmanperintökohde). Hierapolis ja Pamukkale muodostaa yhteisen alueen.

Alueen hotelleissakin voi kylpeä näissä samasta lähteestä tulevien kuumavesialtaissa. Niin mekin teimme yöpyessämme lähistöllä olevashotellissa.
Tuon veden huhuttiin nuorentavan ainakin 25-vuotta. Tämän vuoksi suositeltiin, että pariskunnat kylpevät yhdessä :)
Jostain kumman syystä tätä vaikutusta me emme huomanneet....

Alla linkkejä, missä lisää kohteesta ja kuvia alueesta, ne kertovat kyllä enemmän kuin tuhat sanaa.

SEURAAVAKSI VUOROSSA SITTEN ONKIN

LINKKEJÄ
http://www.turkki.fi/pamukkale/
http://whc.unesco.org/en/list/485
http://www.tripadvisor.fi/Attraction_Review-g297991-d556698-Reviews-Hierapolis_Pamukkale-Denizli.html
http://www.sacred-destinations.com/turkey/hierapolis-pamukkale
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pamukkale


KUVIA:


Alueen kartta



Hierapolis



Huikeat olivat myös näkymät vaikkakin vain muutaman sadan metrin korkeudessa oltiin.



Pamukkale (pumpulilinna)




Altaisiin pääsi kahlaamaan. Vesi oli lämmintä mutta piti varoa ettei liukastunut.



Istahdimme miehen kanssa jalkakylpyyn.

















Taas kerran pääsimme todentamaan auringonlaskua hienossa paikassa!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti